Altistuminen juomaveden patogeeneille

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Rajaus

Arviointi juomaveden laadun terveysvaikutuksista altistumista kuvaava muuttuja.

Määritelmä

Altistumisen arviointi tarkoittaa, kuinka suurelle määrälle haitan aiheuttajaa altistutaan. Altistumisen arviointi on usein huonoimmin tunnettu alue riskinarvioinnissa. Altistumisen arvioinnin tarkoitus on vastata kysymykseen: kuinka suurelle määrälle haitan aiheuttajaa altistutaan? Tutkimuksilla voidaan selvittää esim. miten suurille pitoisuuksille juomaveden patogeeneja asukkaat altistuvat. Altistumista voidaan arvioida mittaamalla ja malleilla. Altistuminen ei ole välttämättä vakio, vaan vaihtelee esim. vuodenajan, säätilan mukaan. Toisaalta ihminen voi altistua monille tekijöille samanaikaisesti. Lisäksi altistumiseen vaikuttavat monet yksilölliset tekijät, kuten hanaveden kulutus.


Altistuminen sinänsä ei merkitse sairastumista. Sairastumisvaara riippuu mm. siitä reitistä, millä altiste elimistöön joutuu, altisteen vaikutustavasta, altistumisajasta ja -tasosta sekä altistuvan henkilön yksilöllisistä tekijöistä. Esim. kemikaalin roiskuminen iholle ei välttämättä aiheuta mitään haittaa, mutta jos henkilöllä on haavaiset kädet ja hän on muutenkin herkempi ympäristön altisteille, altistumisesta voi aiheutua vakavia seurauksia.


On tärkeää erottaa altistuminen annoksesta. Annos on elimistöön siirtyvä haittatekijän (patogeenin) määrä, joka pystyy osallistumaan aineenvaihdunnan prosesseihin tai biologisesti merkittäviin mekanismeihin ihmisessä. Altistumista voi olla ilman annosta, mutta annosta ei voi olla ilman altistumista. Annokseen vaikuttaa altistumisen lisäksi monet muutkin seikat. Esim. ilman epäpuhtauksille altistuneen henkilön saama annos riippuu hegitysilmassa olevan pitoisuuden lisäksi mm. sisään hengitetyn ilman määrästä, johon taas vaikuttaa fyysinen aktiviteetti.


Usein altistumista on joko mahdotonta tai epäkäytännöllistä mitata suoraan. Tällöin altistumista voidaan arvioida mallintamalla. Mallintamisen avulla voidaan arvioida sekä menneitä altistumisia että mahdollisia tulevia altistumisia. Hyvä malli ennustaa altistumisen riittävällä tarkkuudella ja usein säästää aikaa ja rahaa. Malleja on kehitetty moneen käyttötarkoitukseen, mm. ilmansaasteiden leviämismallit, melun leviämismallit, maaperässä tai ekosysteemissä kulkeutumista kuvaavat mallit. [1]


Vesiopas altistuminen.png

Muuttujat

Tulokset

Katso myös

Viitteet

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>

VipuvoimaaEU rgb1.jpg Eakr logo fi.png