Avoimen arvioinnin aksioomat

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Kysymys

Mitkä ovat väitteitä, joita ei voi arvioida tieteellisesti mutta jotka ovat välttämättömiä avoimen arvioinnin järjestelmälle?

Vastaus

Avoimen arvioinnin aksioomat:

  1. Todellisuus on olemassa. On olemassa tasan yksi todellisuus, jossa kaikki asiat ovat ja jossa kaikki tapahtuu.
  2. Todellisuus on jatkumo. Todellisuus on jatkumo siten, että siinä ei ole sellaisia epäjatkuvuuksia, joissa esimerkiksi asiat yhtäkkiä lakkaisivat olemasta ilman syytä. Vertaa Last Thursdayism, jossa uskotaan, että koko maailma luotiin viime viikon torstaina - mukaan lukien kaikki muistikuvat ja muut todisteet siitä, että maailma olisi ollut olemassa sitä ennen.
  3. Minä osaan päätellä. Minä osaan ajatella ja ajattelen, siihen tapaan kuin Descartes kuvasi: Cogito ergo sum. Siispä minä myös olen olemassa. Voin käyttää ymmärrystäni rakentaakseni kuvauksen siitä, millainen todellisuus on.
  4. Minä osaan havainnoida. Minulla on aistit, joilla voin tehdä havaintoja todellisuudesta. Havainnot antavat minulle tietoa todellisuudesta. Kuitenkin havaintoni ja päättelyni ovat epätäydellisiä.
  5. Yksilöt osaavat viestiä keskenään. On olemassa muita yksiköitä, joska myös voivat havainnoida todellisuutta, kerätä tietoa ja kehittää todellisuuden kuvauksia. Yksilö voi myös havaita muita yksilöitä ja viestiä heidän kanssaan havainnoistaan ja todellisuuden kuvauksistaan. Siten he ja minä voimme rakentaa ymmärrystä todellisuudesta myös perustuen muiden havaintoihin ja päättelyihin, joita viestitämme toisillemme trialogian ja jaetun ymmärryksen hengessä.
  6. Kaikki eivät ole järjestelmällisiä valehtelijoita. Toisten yksilöiden viestittämissä kuvauksissa on ainakin jotakin totuutta. Toisin sanoen, toiset yksilöt eivät yhdessä järjestelmällisesti yritä kuvata todellisuutta minulle sellaisella tavalla, joka poikkeaa siitä miten he kuvaavat sitä itselleen. (Vertaa esimerkiksi elokuvaan Truman show. Siinä televisiosarja seurasi Trumania, joka ei tiennyt, että kaikki muut kotikaupungin asukkaat olivat itse asiassa näyttelijöitä ja koko kaupunki lavastettu.) Tämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että jotkut tai kaikki yksilöt järjestelmällisesti kertovat minulle sellaisia epätosia väitteitä, joihin he uskovat itse.

Perustelut

Aksioomat perustuvat omaan intuitioon ja ajatteluun. Katso myös op_en:Talk:Axioms of open assessment#Fundamental similarity is not an axiom.

Katso myös

Viitteet