Avoin arviointi erityistilanteessa/Vatsatautiepidemia leirikeskuksessa

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun



Tämä sivu sisältää kuvitteellisen esimerkin vatsatautiepidemiasta ja siihen liittyvästä tiedottamisesta.

Ohjesivu: Avoin arviointi erityistilanteessa/ryhmätyö.

Pääviesti
Kysymys:

Onko leirikeskuksessa X vatsatautiepidemia? Mistä se johtuu ja mitä sille on tehty?

Vastaus:

Leirikeskuksessa X näyttää todella olevan vatsatautiepidemia, joka on noroviruksen aiheuttama. Selvitystyöryhmä tarkentaa veden keittokehotusta---juomavettä tulee keittää vähintään 5 minuutin ajan. Epidemia näyttää rajoittuneen leirikeskuksen talousveden juojiin, eikä kunnan vesijohtoverkon piirissä olevien ihmisten tarvitse muuttaa vedenkäyttöään. Kunnan terveysviranomaiset selvittävät asiaa THL:n Vesi ja terveys -yksikön kanssa.


Terveydensuojeluviranomaisten tiedotteita

Leirikeskuksessa X epäillään vesivälitteistä epidemiaa. Käytettävä juomavesi tulee keittää. Leirikeskuksen kaivovedestä on löytynyt norovirusta

Tutkimustulokset ovat valmistuneet ja vesinäytteessä on todettu norovirusta. Jossain vaiheessa epäillyt sinilevätoksiinit on todettu syyttömiksi.

Elintarvike- ja puhtausnäytteet olivat puhtaat.

Leirikeskuksen kaivo ja vesijohtoverkosto joudutaan desinfioimaan voimakkaalla klooriliuoksella. Veden käyttö on tällöin ehdottomasti kielletty.

Varavettä toimittaa pelastuslaitos.

Keittokehotus voidaan poistaa vasta tutkimustulosten jälkeen.

Asiasta tiedotetaan seuraavaksi 2.11.2011 klo 08:30.

Lisätietoja antaa terveysvalvonnan johtaja SK p. xxx xxx xxxx


Selvitystyöryhmä tarkentaa veden keittokehotusta---vettä tulee keittää vähintään 5 minuutin ajan

Juomavesi ja ruoan valmistukseen käytettävä vesi tulee keittää vähintään 5 minuutin ajan. Vettä voi käyttää normaalisti peseytymiseen ja astioiden sekä vaatteiden pesuun. Astioiden kuivaamisesta on huolehdittava.

Terveydensuojeluviranomainen on saanut tietoonsa, että leirikeskuksessa X on liikkeellä vatsataudin oireita. Kuukauden aikana kolmesta eri leirityhmästä sairastunut 40-60 % leiriläisistä. Terveydensuojeluviranomainen on tarkastanut leirikeskuksen tilat ja toiminnat ja ottanut näytteitä. Leirikeskukselle on annettu ohjeet elintarvikkeiden käsittelystä, käsihygieniasta sekä veden käsittelystä ja tehostetusta siivouksesta. Selvitystyöryhmä on kutsuttu koolle ja selvitystyötä jatketaan.


Terveysviranomaisen tiedotteita

Terveyskeskukseen on tullut ilmoituksia leiririppikouluun osallistuneilta nuorilta, että he ovat sairastuneet vatsatautiin. Aloitamme asian selvittelyn terveydensuojeluviranomaisten kanssa. Pyydämme kaikkia osallistujia ilmoittautumaan Tyrnävän terveyskeskukseen, jotta voimme tarvittaessa aloittaa laboratoriotutkimukset.

Kolmeltakymmeneltä leiriläiseltä on saatu ulostenäytteet ja suurimmasta osasta näytteistä on löydetty Noro-virusta, joka on yleinen ja herkästi leviävä vatsatautiepidemioiden aiheuttaja.

Lehdistön tiedotteita

Rippikoululeirillä olleiden lasten huolestuneet vanhemmat ovat olleet yhteydessä toimitukseemme leirillä esiintyneiden vatsatautitapausten johdosta. Tietojemme mukaan suurin osa lapsista ja henkilökunnasta on sairastunut vakavasti. Tietojemme mukaan useat lapset ovat joutuneet sairaalahoitoon ja ainakin kahden tila on kriittinen. Henkilökunnalta olemme kuulleet, että tapauksia on ollut jo aikaisemmillakin leireillä. Miksi viranomaiset eivät ole tiedottaneet asiasta? Mihin toimenpiteisiin epidemian syyn selvittämiseksi on ryhdytty? Onko mahdollista, että runsaiden sateiden vuoksi jäteveden imeytyskentästä on joutunut jätevettä kaivoon, ja jätevettä on juotettu lapsille? Kuka maksaa sairauskulut ja korvaa sairastumisesta mahdollisesti aiheutuneet pysyvät vammautumiset? Voivatko lemmikit sairastua? Läheisellä tilalla on kuollut lehmä viikko sitten? Voiko näillä tapauksilla olla yhteyttä?

Saamiemme tietojen mukaan leirikeskuksen rannassa on ollut runsaasti sinilevää. Onko sinilevän myrkyllisyys tutkittu?

Palo- ja pelastuslaitoksen tiedotteita

Palo- ja pelastuslaitos on toimittanut puhdasta talousvettä leirikeskukseen säiliöautolla. Uutta vettä toimitetaan päivittäin niin kauan kuin tilanne vaatii.

Terveyskeskukseen on tullut ilmoituksia leiririppikouluun osallistuneilta nuorilta, että he ovat sairastuneet vatsatautiin. Aloitamme asian selvittelyn terveydensuojeluviranomaisten kanssa. Pyydämme kaikkia osallistujia ilmoittautumaan Tyrnävän terveyskeskukseen, jotta voimme tarvittaessa aloittaa laboratoriotutkimukset.

Teknisen toimen tiedotteita

Seurakunta vastaa leirikeskuksen vesihuollosta, eikä se kuulu kunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Teknisellä toimella ei ole tietoa aiemmista vesiongelmista leirikeskuksella. Vuonna 2004 tehdyn jätevesiselvityksen mukaan jätevesijärjestelmä täytti asetuksen ja ympäristönsuojelumääräysten vaatimukset. Ympäristösihteeri tarkastaa jätevesijärjestelmän. Tarvittaessa tekninen toimi antaa asiantuntija-apua, toimittaa puhdasta vettä ja auttaa kaivon puhdistuksessa.

THL:n Vesi ja terveys -yksikön tiedotteita

Tietoa lisätään tälle sivulle sitä mukaa, kun tietoa saadaan.

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa selvitetään seuraavia asioita:

  • Onko kaivovettä tutkittu (ja milloin ja mitkä on tulokset)?
  • Valvotaanko kaivovettä säännöllisesti?
  • Onko ryhdytty toimenpiteisiin?
    • Onko tiedotettu?
    • Onko rajoitettu esim. kaivoveden käyttöä?
  • Onko tehty epidemia-ilmoitus/-selvitys?
  • Onko elintarvikehygieniaa selvitetty? Onko haettu näytteitä? Onko riskielintarvikkeita käytössä (esim. ulkomaiset vadelmat)?
  • Onko oltu yhteydessä ympäristönsuojeluviranomaisiin jäteveden käsittelystä?
  • Onko uimarantaa? Onko uimavesinäytteitä haettu?
  • Onko leirialueen tilat siivottu asianmukaisesti?
  • onko humaaninäytteitä otettu? (Jos otettu, onko saatu tulokset?)
  • onko tehty kysely?
  • onko omavalvontanäytteet otettu elintarvikkeista (onko ne laitettu tutkittavaksi ja niiden tulokset)?

Usein kysyttyjä kysymyksiä

  • K: Onko leirikeskus suljettu ja leirit peruttu?
    V: Ei ole, koska palokunta on toimittanut leirikeskukseen puhdasta juomavettä ja leirit saadaan hoidettua normaalisti.

Raportoi vatsatautioireita

Kenen oireista raportoit?:

Minä päivänä oireet alkoivat?:
..

Mitä oireita on ollut?:
Pahoinvointia
Oksentelua
Ripulia
Kuumetta
Päänsärkyä
Väsymystä
Muita oireita, mitä

:

Ovatko oireet vaatineet lääkärin hoitoa?:

Mikä on oireita saaneen henkilön yhteys leirikeskukseen X kolmen päivän aikana ennen oireiden alkamista?:

+ Näytä koodi

Tällä hetkellä tutkittavana olevia näytteitä

  • Uimavesinäyte järvestä
  • Talousvesinäytteitä leirikeskuksen vesijohdosta ja kaivosta.
  • Talousvesinäytteitä naapuritalojen vesijohdoista.
  • Salmonellanäytteitä henkilökunnasta ja joistakin sairastuneista.

Mahdollisia kaivoveden saastumisen lähteitä

Seuraavia syitä kaivoveden saastumiselle leirikeskuksessa on esitetty. Varmuutta asiasta ei vielä ole, mutta vaihtoehtoja selvitetään.

  • Maaperään jostain syystä joutuneiden norovirusten kulkeutuminen kaivoveteen.
  • Leirikeskuksen tyhjentämättömät sakokaivot (jotka eivät kuulemma ole toimineet aikoihin).
  • Aiemmin oli epäilty henkilökuntaa tartunnan lähteeksi, mutta tämä kumottiin, koska syy löytyi kaivovedestä.
  • Tahallinen myrkyttäminen: tällainen huhu liikkuu, mutta mitään näyttöä asiasta ei ole.
  • Lietelannan levityksestä maaperään joutuneet mikrobit. Ei ole tietoa, että leirikeskuksen tai kaivon välittömässä läheisyydessä olisi levitetty lietelantaa.
  • Alueella laiduntavat lehmät.

Uutta, ehkä varmistamatonta tietoa

Selvitysten avulla käy ilmi että:

  • Elintarvikkeet vaihtuvat ryhmien vaihtuessa eli eivät ole syy epidemiaan.
  • Kukaan vieras ei ole ollut sairas tulessaan leirikeskukseen.
  • Pohjavesi otetaan hiekkamontussa olevasta kuilukaivosta, kaivo sijaitsee jätevesien imeytysalueen alapuolella.
    • Pohjavedenpinta n. 2 metriä maanpinnan alapuolella.
    • Huono kaivon rakenne, pintavalunnat mahdollisia kaivoon.
    • Vesilaitoksen toiminnasta vastaava henkilökunta on yksi laitosmies, joka vastaa koko leirikeskuksen kaikesta teknisestä toiminnasta ja joka ei ole vakinaisessa työsuhteessa leirikeskukseen.
  • Noroviruksia löytyy potilaiden ulosteista ja myöhemmin noroviruksia löytyy myös kaivovedestä.
  • Sairastuvuus suurinta niiden joukossa jotka käyttävät talousvettä sellaisenaan, hyvin vähän sairastuneita niiden joukossa, jotka eivät käyttäneet kaivovettä sellaisenaan juomavetenä.
  • Jätevesijärjestelmän asentanut taho on vakuuttanut jätevesijärjestelmä- systeemin toimivan 100% ilman hoitamista.
  • Epidemian jatkuminen johtaa siihen että leirikeskuksen johtaja ottaa yhteyttä terveysvalvontaan ja pyytää apua ongelman hoitamiseksi.
  • Terveysvalvonnan mielestä kyseessä on talousvesivälitteinen epidemia

Voit osallistua keskusteluun

Voit osallistua alla olevaan keskusteluun ilman käyttäjätunnusta. Lukijoiden helpottamiseksi ylläpitäjä (THL:n vapaaehtoisverkosto) järjestää keskustelua jatkuvasti eli nostaa varainaiselle sivulle osallistujien esiin tuomia tietoja ja poistaa alkuperäiset viestit sitten. Tarkoitus on, että tietoa muokataan lukijoille helppoon ja tiiviiseen muotoon ilman, että osallistujien tuomaa tietoa hävitetään.

Kiitos viesteistänne ja palautteestanne.