Informaatiomuotoilija-kokeilu

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Edistymisluokitus
Opasnetissa lukuisat sivut ovat työn alla eri vaiheissa. Niiden tietosisältöön pitää siis suhtautua harkiten. Tämän sivun sisällön edistyminen on arvioitu:
Tämä sivu on luonnos
Sivun olennainen sisältö ja rakenne on jo hahmottunut, mutta kuitenkin isoja sisältöpuutteita on edelleen.




Tällä sivulla kuvataan ensin kokeilun toteuttamista edeltävä suunnitelma ja lopussa kokeilun tuotokset.

Tarkoitus ja tavoite

Tiedon visuaalisella esittämisellä monimutkaiset ja laajat asiakokonaisuudet on omaksuttavissa nopeammin kuin tiedon tekstuaalisella tiivistämisellä. Kokeilussa hankintaan informaatiomuotoilija määräajaksi työskentelemään tukipalvelun tavoin valitulle organisaatiolle. Tavoite on löytää malli, jossa informaatiomuotoilun tuottama hyöty tiedolla johtamiselle on selvästi pienempi kuin palvelun / työsuorituksen hankintaan ja toimeksiannon tekemiseen kuluva kustannus, aika ja kulut huomioiden. [1]

Kokeilunomistaja

Kokeilun omistaja voi olla mikä tahansa organisaatio, yksikkö tai se voidaan toteuttaa eri organisaatioiden/yksiköiden yhteisenä tukipalveluna -kuten esimerkiksi IT-tuki usein on toteutettu. Informaatiomuotoilijan työskentelyn tueksi kokeilussa on hyvä olla mukana kokeilunomistajaorganisaation ulkopuolelta yhteyshenkilöitä käytettävien aineistojen tuottajilta ja loppukäyttäjien edustajilta.

Yhtäköyttä-hanke ehdottaa käytäyjen keskusteluiden perusteella, että informaatiomuotoilija talossa -kokeilun omistajaksi valitaan politiikka-analyysi -yksikkö.

Tietojohtamisen vaihe

Informaatiomuotoilijan työ voidaan kytkeä mihin tahansa tiedolla johtamisen vaiheeseen tahansa, joita ovat tiedon alkutuotanto, tiedon käsittely ja jalostus, päätösvaihtoehtojen esittäminen. Kokeilussa kokeilunomistaja antaa informaatiomuotoilija toimeksiannot, joten tässä tapauksessa työskentely tulisi kytkeytymään ensisijaisesti päätösvalmisteluun tai toimeenpanoon.

Kytkentä kirjallisuuskatsaukseen

Kirjallisuuskatsauksessa on tunnistettu kaksi tärkeää periaatetta eli syysuhteet ja yhteenvetämisen taito, joita tämä kokeilu tukee. Syysuhteet tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää ja kuvata suunniteltujen toimenpideiden vaikutuksia yhteiskunnassa syy-seuraussuhteiden avulla. Yhteenvetämisen taito puolestaan on taito, jonka avulla erilaiset päätösvalmistelussa tehdyt tai kerätyt tuotokset jäsennetään hyödyllisiksi tieto-olioiksi ja osiksi valmistelua. Informaatiomuotoilulla pyritään lisäämään tällaista ymmärrystä tietoa laaduntamalla.

Kytkentä tarvekartoitukseen

Toteutussuunnitelma

Lokakuu

  • 1. Hanke kilpailuttaa informaatiomuotoilijapalvelun.

Marraskuu

  • 2. Yhtäköyttä-hanke ja VNK sopivat kokeilun toteutuksesta
  • 3. Hanke esittää ohrylle kokeilusuunnitelman mukaanlukien kokeilunomistajan.
  • 4. Hanke julkistaa kilpailutuksen tuloksen

Joulukuu 2015

  • 5. Aloituspalaveri hankkeen, kokeilunomistajan (politiikka-analyysiyksikkö) ja palveluntuottajan kesken, sovitaan aikataulusta ja toimintatavoista
  • 6. Hanke esittää mittarit kokeilun onnistumiselle
  • 7. VNK:n politiikka-analyysiyksikkö tekee sopimuksen palvelun hankinnasta
  • 8. Kokeilu alkaa, kokeilunomistaja tekee toimeksiantoja palveluntuottajalle. Hanke seuraa kokeilun edistymistä.

Maaliskuu 2016

  • 9. Toimeksiantojen valmistumisen jälkeen järjestetään kokeilun päätöskokous.
  • 10. Hanke ja kokeilunomistaja arvioivat kokeilun.
  • 11. Hanke julkaisee kokeiluaihion vapaasti käytettävänä mallina.

Yhtäköyttä-hankkeen vastuut

Hanke suunnittelee ja kuvaa kokeilun kirjallisesti, sekä vastaa sopivan informaatiomuotoilun palvelutuottajan kilpailuttamisesta, jonka perusteella esittää ohjausryhmälle valittavaa yhteistyökumppania kokeilun toteuttamiseen.

Kilpailutus on päättynyt 6.11.

Tuotos

Visualisoinnin ja sen käytön lisäksi syntyy dokumentoitu (hanke tuottaa) kokemus vähintään yhden tiedonvisualisointitavan käytöstä tiedontuotannossa ja päätösvalmistelussa. Tämän perusteella voidaan ratkaista, kannattaako visualisointimenetelmiä kehittää laajemmin päätösvalmistelun tueksi.

Tuotokset

1. Turvapaikkahakemukset maittain ja ajan mukaan

Vuorovaikutteinen visualisaatio esittää turvapaikkahakemusten määrän maittain suhteutettuna väkilukuun. Visualisaatiota toimii parhaiten selaimessa koko näytöllä.


Alkuperäisversion osoite http://www.lucify.com/turvapaikanhakijat-euroopassa
Toimeksiantaja Varsinaista muodollista toimeksiantoa ei ollut, vaan työ tehtiin oma-alotteisesti hankkeen ja VN TEAS-toimijoiden kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella.
Datalähde UNHCR, lisäksi Suomen osalta Maahanmuuttovirasto.
Tietoa visualisaation toteutukseta Lucifyn blogaus Medium.com-sivulla.
Tekijä Lucify
Yhteyshenkilö Ville Saarinen
Julkaisuajankohta 4.5.2016
Koodi GitHubissa
Lisenssi Copyright 2016 Lucify Ltd. Code released under the MIT license.

2. Turvapaikkahakemusten tilannekuva

Toimeksiantaja Migri / Timo Leinonen, Raimo Pyysalo ja Sanna Sutter. Rajavartiolaitos / Erkki Matilainen
Datalähteet UMA-tietokanta
Tekijä Lucify
Yhteyshenkilö Ville Saarinen
Julkaisu tuotos valmistui Migrin sisäiseen käyttöön toukokuussa 2016, mutta sitä ei julkaistu
Lisenssi ei määritelty

3. Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa

Julkaisukohde Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa -raportin sivut
Toimeksiantaja VN TEAS / Suomen pelastusalan keskusjärjestö
Toimeksiantajan yhteyshenkilö Tuula Kekki
Tekijä Koponen & Hildén
Tekijöiden yhteyshenkilö Jonatan Hildén

4. ”Maahanmuutto & turvallisuus – arvioita nykytilasta ja ennusteita tulevaisuudelle” -raportin julkistamistilaisuuden infografiikka

Koponen ja Hildén tekivät muiden muassa ylläolevat visualisoinnit Maahanmuutto ja turvallisuus -raportin julkistamistilaisuuteen.
Toimeksiantaja VN TEAS / Poliisiammattikorkeakoulu ja puolustusministeriö
Toimeksiantajan yhteyshenkilöt Pirjo Jukarainen / POLMAK ja Kari Laitinen / PM
Tekijä Koponen & Hildén
Yhteyshenkilö Juuso Koponen

5. Maahanmuuton tulevaisuuskuva

Koponen ja Hildénin tekemää esitysgrafiikkaa "Maahanmuuton tulevaisuuskuva".
Osana em. 4. kohdan kokonaisuutta
Tekijä Koponen & Hildén
Yhteyshenkilö Juuso Koponen
Datalähde UNHCR statistical yearbook 2014

6. Hallitusohjelman seuranta

Koponen & Hildén oy:n kokeilussa tuottama aikajanavisualisaatio näyttää digitalisaation, kokeilujen ja normien purun kärkihankkeen ensimmäinen tavoitteen, julkisten palveluden digitalisoimisen tilanteen lokakuussa 2016

Visualisoinnin toteuttaminen aloitettiin osana informaatiomuotoilija talossa -kokeilua vajaan kymmenkunnan työtunnin rajauksella, mutta rahoitettiin pääosin erikseen. Ensimmäisessä vaiheessa, keväällä 2016 visualisaatio käsitti hallituksen kärkihankkeet. Toisessa vaiheessa visualisaatio laajennettiin kattamaan koko hallitusohjelman käsittävän aineiston.

Osoite http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus (aikajanat kärkihankkeiden ja reformien alla)
Toimeksiantaja Valtioneuvoston kanslia / Ulla Rosenström
Datalähde VNK:n hallitusohjelman seurantatiedot
Tekijä Koponen & Hildén
Yhteyshenkilö Juuso Koponen
Julkaisuajankohta 1. vaihe keväällä 2016
Lisenssi ei määritelty


7. Maakuntien välinen muuttoliike.

Kokeilua seuranneena erillisenä työnä Lucify kehitti TEM:lle vuorovaikutteisen visualisoinnin maakuntien välisestä muuttoliikkeestä.
Osoite http://lucify.com/maakuntien-muuttoliike/
Toimeksiantaja TEM (hankkeen kokeilujen jälkeinen erillistoimeksianto)
Toimeksiantajan yhteyshenkilö Annika Forsander
Tekijä Lucify
Yhteyshenkilö Juho Ojala / Ville Saarinen
Datalähde Tilastokeskus
Julkaisuajankohta 4.11.2016
Lisenssi ei määritelty


Viitteet

  1. Raimo Muurinen, Ville Saarinen, Juho Ojala. Yhtäköyttä-hankkeen Informaatiomuotoilija-kokeilu. Opasnet, 2016. [1], viitattu 18.04.2024.

Katso myös

Yhtäköyttä-hanke
Hankkeen osa-alueet

Hankkeen pääsivu · Tehtävä 1. Tiedolla johtamisen menetelmät ja työkalut · Tehtävä 2. Tietopohjaisen päätösvalmistelun kehitystarpeet · Tehtävä 3. Tiedolla johtamisen ketterät kokeilut · Tehtävä 4. Tiedolla johtamisen sisäänajosuunnitelma · Tehtävä 5. Yhtäköyttä-hankkeen viestintä- ja vaikuttamissuunnitelma · Tehtävä 6. Yhtäköyttä-hankkeen loppuraportti

Kokeilut

Informaatiomuotoilija talossa · Yhteiskirjoittaminen · Avoin arviointi maahanmuuttajien tuomasta lisäarvosta · Turvattomuusillan keskustelun jäsentäminen

Menetelmiä ja työkaluja

Avoin päätöksentekokäytäntö · Avoin arviointi · Avoimen päätöksentekokäytännön kuntapilotti · Ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen arviointi · Tekaisu-hanke · Luokka:Tekaisu

Julkaisuja ja muuta hyödyllistä

Yhtäköyttä-hankkeen loppuraportti (julkaistu) · Yhtäköyttä-hankkeen loppuraportti (wikiversio) · Yhtäköyttä (hankkeen esittely) · Avoin päätöksentekokäytäntö voisi parantaa tiedon hyödyntämistä · Ympäristö- ja terveysvaikutuksia koskeva tieto kunnallisessa päätöksenteossa · Kaikki Yhtäköyttä-luokkaan kuuluvat sivut

Tämä sivu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (www.vn.fi/teas). Sivun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö edusta valtioneuvoston näkemystä.

Aiheeseen liittyviä tiedostoja