Julkaiseminen Opasnetissä

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Kysymys

Miten Opasnetistä pitäisi tuottaa muita tietotuotteita kuten perinteisiä raportteja tai artikkeleita? Julkaisutyön pitäisi tuoda mahdollisimman vähän lisävaivaa ja olla tiedon pitäisi olla helposti irrotettavissa Opasnetin normaalista tietosisällöstä.

Vastaus

Työ kannattaa alunperinkin suunnitella siten, että se on yhteensopivaa suunniteltujen julkaisujen kanssa. Näin on tehty esimerkiksi Yhtäköyttä-hankkeessa, josta voi katsoa esimerkkiä. Myös Helsingin energiapäätöksen tulokset 2015 on sivu, joka on sellaisenaan lähes valmis raportti ja joka tuotetaan pääasiassa arvioinnissa muutenkin syntyvästä tietosisällöstä.

Lisäksi tässä tarkastellaan joitakin teknisiä ratkaisuja, jotka ovat osoittautuneet tarpeellisiksi julkaisuprosessissa.

Wikistä kirjaksi

On olemassa hanke, jonka avulla wikisivuista voi tuottaa suoraan automaattisesti taitettuja kirjoja joko sähköiseen tai painettuun muotoon: Books-sovellus. Toinen laajennus Collection tekee jotain samantapaista, enkä ole ihan varma eroista.

On myös mahdollista kerätä MediaWiki-sivustoista sivulinkkejä ja koota niistä kirja, joka painetaan PediaPressissä kirjaksi. Taitto-ohjelma on yksinkertainen, mutta sillä pystyy esimerkiksi valitsemaan kirjan kansivärin, kuvan sivuilla esiintyvien kuvien joukosta ja muuta pientä ulkoasuun vaikuttavaa. Kirjat maksavat vain luokkaa 10 euroa kappale, joten vaihtoehto on kilpailukykyinen jos painotuotteita tarvitaan. Sivujen kerääminen vie vain muutaman minuutin, jos ne muuten ovat sisällöltään painokelpoisia.

Sivujen kerääminen tapahtuu asentamalla täältä selaimeen kirjanmerkin, jota klikataan aina kun ollaan halutulla sivulla. Linkki vie PediaPressin sivuille, jossa valittujen sivujen listaa voi järjestellä ennen painamista. Kirjanmerkissä on tämä Javascript-koodi location-kohdassa:

javascript:(function(){if(typeof%20wgNamespaceNumber=='undefined'){if(window.location.href.match(/^https?:\/\/pediapress.com.*$/)){window.location.href='http://pediapress.com/collection/';}else{alert('Sorry,%20currently%20only%20MediaWikis%20are%20supported.');}}if(wgNamespaceNumber==14){window.location.href='http://pediapress.com/api/add-category/?base_url='+encodeURIComponent(wgServer+wgScriptPath)+'&title='+encodeURIComponent(wgTitle);}else{window.location.href='http://pediapress.com/api/add-article/?base_url='+encodeURIComponent(wgServer+wgScriptPath)+'&title='+encodeURIComponent(wgPageName);}})()

Wikistä offline-versio OpenZIMillä

OpenZIM on tiedostoformaatti, johon voi koota kokonaisen MediaWiki-instanssin tai siitä halutut sivut. Tuloksena on ZIM-tiedosto, jota voi lukea Kiwix-ohjelmalla (Sourceforgessa). Vaikutelma on hyvin samanlainen kuin MediaWikissä, paitsi että OpenZIM sisältää kaiken tarpeellisen ja toimii siis ilman verkkoyhteyttä. Wikipedia on monille kielille saatavissa valmiiksi tuotettuna OpenZIM-tiedostona. Pitää vain ladata tiedosto, asentaa Kiwix, ja Wikipedia on aina käytettävissä.

OpenZIM-hanke voi tuottaa offline-versioita myös muista sivustoista kuin MediaWikeistä. OpenZIM-tiedoston luominen olemassaolevasta sivustosta vaatii yhteistyötä hankkeen kanssa, ellei opettele käyttämään joukkoa renderöintiohjelmia: Build your ZIM file.

On mahdollista muuntaa kokonainen MediaWiki html:ksi, mutta silloin lopputuloksena ei ole ZIM-tiedosto vaan postgre-tietokanta: Wiki2html.

Parsoid on sovellus, joka muuttaa lennosta wikitekstiä html:ksi ja päinvastoin. Tähän liittyy myös VisualEditor, joka helpottaa wikien muokkausta. Tämä ei suoraan enää liity Wikitekstin julkaisemiseen.

Opasnetistä THL-julkaisuksi

Miten toimitaan:

Avaa templaatti P_työpaperi_A4_suomi_SY.dotx tai millaista raporttia oletkaan tekemässä. THL:n Word-templaatit löytyvät Terhosta.

Kopioi Opasnetistä haluamasi teksti raporttipohjaan. Huom! Jos haluat mukaan piilotettuja taulukoita tai koodeja, ne pitää avata näkyviin ennen kopiointia.

Avaa Styles Window (Alt-Ctrl-Shift-S)

Poista nämä tekstifontit, koska ne ehkä sotkevat kuviota (klikkaa styleä hiiren oikealla ja sitten Delete).

  • mw-headline
  • Blue

Muuta Opasnetistä tulleet tyylit THL-tyyleiksi näin:

  • Klikkaa hiiren oikealla sitä tyyliä jonka halua muuttaa.
  • Valitse Select All X Instances. Tämä valitsee kaikki tekstit, jotka ovat tätä tyyliä.
  • Valitse uusi tyyli, jolloin kaikki valitut alueet muuttuvat uuteen tyyliin.

Käytä näitä tyylimuunnoksia. Huom: näyttää siltä, että tyylien nimet huojuvat kopioinnista toiseen. Joskus ne ovat siististi Heading 1 jne mutta joskus taas tyylin nimessä luetellaan erilaisia muotoiluja. Sinun täytyy siis ensi selvittää, mikä mikäkin tyyli on, ennen kuin muutat sen. Käy läpi ilmestyneoitä tyylejä ja katso missä niitä käytetään.

  • Normal (Web) -> C. Kappale
  • 11 pt, After: 12 pt -> Taulukon perusteksti
  • 11 pt, Bold, Centered, After: 12 pt -> Taulukon otsikkoteksti
  • 11 pt, Centered, After: 12 pt -> Taulukkoteksti
  • Heading 1 -> C. Otsikko 1
  • Heading 2 -> C. Otsikko 2
  • Heading 3 -> C. Otsikko 3
  • Heading 4 -> C. Otsikko 4

Muokkaa style HTML Preformatted seuraavasti (jos sinulla on koodeja):

  • Font Courier 8 pt
  • Tab stops (left align): puolen sentin välein välille 0 cm, 5 cm. Ensin tee Clear all ja sitten kirjoita luku ja Alt-S.
  • Border / Shading Patterns: Style 10 %, Color: Automatic.

Käy teksti läpi käsin ja lisää sinne tyylit Kuvatekstit ja Taulukkotekstit.

Poista tämä teksti (peräisin koodien yhteydestä; jos koodit ovat piilossa, teksti on "[show] Show details ":

  • "- Hide code"

Poista turhat Obs-sarakkeet t2b-taulukoista. Valitse sarakkeen kaikki solut ja sitten hiiren oikealla Delete cells... / Shift cells left. Huom! Älä käytä Delete entire column, koska silloin katoaa myös otsikkoteksti tuntemattomasta syystä.

⇤--#: . Oikeastaan Obs-sarake pitäisi oletusarvoisesti piilottaa t2b-taulukoista, ja sen saisi näkymään esim. showobs=1 parametrilla (oletus = 0). Samoin css:ää pitäisi päivittää niin, että Show/Hide code ei kopioituisi tai printtautuisi. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 13. marraskuuta 2015 kello 09.36 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

Mene sisällysluetteloon ja valitse hiiren oikealla Update fields. Tämä päivittää luettelon nykysisällön mukaiseksi.

Tallenna Save as... ja tiedostomuodoksi pdf. Ennen kuin tallennat, valitse vielä Options ja sieltä Create bookmarks using ... Heading.

Seuraavaksi pitää pdf:ään liittää kannet. Tee kansi omasta templaatista ja täytä asianomaiset kentät. Et pysty muuttamaan kenttien kokoa, joten tämä voi aiheuttaa hankaluuksia.

Lopuksi lataa raportti ja kannet pdf:nä sivulle http://www.pdfmerge.com/. Et voi enää muutella sivujen järjestystä, vaan sinun on ladattava jokainen pdf siinä järjestyksessä kuin ne ilmestyvät lopullisessa raportissa. Joudut siis tekemään omat tiedostot etu- ja takakannelle ja mahdollisille tyhjille alkulehdille. On muitakin pdf-yhdistämisnettisivuja, mutta muut kokeilemani ovat vaikeita tai hukkaavat kirjanmerkit. Voit vertailla ratkaisuja täällä: http://www.wikihow.com/Merge-PDF-Files

Valmis!

Katso myös