Kohdekohtainen malli

Tämä sivu on tietokide alatyypiltään metodi. Sivutunniste: Op_fi3480
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistyminen: Täysluonnos. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa Näytä tulokset

KKM-vaiheen tarkoitus

Luoda käsitteellinen kohdekohtainen malli (KKM), jossa kuvataan haitta-ainelähde, altistumisreitti ja kohdeorganismi. Kohdekohtainen malli tehdään heti ensimmäisessä ERA-prosessin vaiheessa 0 ja sitä tarkennetaan jokaisessa ERA-prosessin vaiheessa tiedon lisääntyessä.

Käsitteellisen kohdekohtaisen mallin luonti - vaihe vaiheelta (1-10)

1. Arvioidaan riskinarvioinnin tarve lainsäädännön tai jonkin muun syyn, kuten suojelualueen, perusteella. Suojeltavia kohteita ovat esim. Natura-alueet, muut luonnonsuojelualueet (suojelumetsät), erityisiä luontoarvoja sisältävät kohteet, Unescon kulttuurikohteet, merialueet (Itämeri), kansallispuistot, lintujen pesimä-alueet, jne. Suojeltavien kohteiden reseptoreita ovat kohteissa esiintyvät ekosysteemit ja niissä elävät eliöitä. Kohdetutkimuksen suunnittelu

2. Tiedon koonti ja arviointi:

• Arvioidaan kulkeutumisreitit haitta-aineen ja suojeltavien arviointikohteiden välillä sekä altistumisalueen laajuus. Yleisesti voidaan ajatella, että altistuminen tapahtuu 1-2 km säteellä haitta-ainekohteesta, mutta joissain tapauksissa haitta-aineen kulkeutuminen voi yltää jopa 5 km päähän. (ERA2a, 2008). Altistumisalueen laajuus voi muuttua uuden tiedon myötä prosessin myöhemmässä tarkasteluvaiheessa.
• Selvitetään haitta-aineen ominaisuudet ja käyttäytyminen (liukoisuus, haihtuvuus), kulkeutumiseen vaikuttavat tekijät (geologia, pohja-veden virtaukset) ja mahdolliset altistujat (reseptorit) sekä niissä mahdollisesti ilmenevät haittavaikutukset (vasteet).
• Kaikki olemassa oleva yleinen tieto suojeltavista arviointikohteista kerätään (kartat, suunnitelmat, raportit, tutkimukset, ympäristöluvat, yleiset tiedot mahdollisesta haitta-aineesta/aineista, jne.). Tietoa voi saada myös viranomaistahojen ja luonnonsuojelijoiden ylläpitämistä tietokannoista sekä ympäristöviranomaisilta (mm. ELY-keskus).
• Suoritetaan maastokatselmus kohteessa ja tehdään alueella alustava ekologinen selvitys keräämällä tietoa mm. kasvillisuustyypeistä ja – levinneisyydestä, kasvivaurioista, lintujen ja eläinten esiintymisestä, arviointikohteiden ja haitta-aineen välisistä etäisyyksistä, maaperän ja vesistöjen muutoksista (sortumista, jätekasoista, jne.), hajun ja nestemäisten jätteiden esiintymisestä alueella, pintavesien virtaussuunnasta ja – nopeudesta sekä vesialueiden sijoittumisesta alueella, valjastettujen vesien tilasta sekä alueen läheisyydessä esiintyvästä maan- ja vedenkäytöstä. Kohteeseen perehtyminen on hyvä ajoittaa keväästä alkusyksyyn, jolloin ekologiset muuttujat ovat nähtävissä. (ERA2a, 2008)

3. Olemassa oleva tieto jaetaan seuraaviin pääkohtiin:

• Tutkittavan alueen historia ja nykytila:
  • omistajuus,
  • sijainti,
  • historiallinen ja nykyinen toiminta ja jossain tapauksissa myös tulevaisuuden käyttötarkoitus,
  • entiset ja nykyiset rakennelmat ja niiden sijainnit, jne.
• Tutkittavan alueen haitta-ainetiedot (aiemmat selvitykset):
  • pilaantumisen laatu ja laajuus,
  • esiintyvät haitta-aineet ja niiden pitoisuudet eri altistumislähteissä,
  • kuvaus aiemmista tutkimuksista,
  • yleinen kuvaus haitta-aineen kulkeutumisesta alueella,
  • saatujen tulosten sekä käytettyjen menetelmien luotettavuus ja epävarmuudet.

Kemiallisten tietojen puuttuessa voidaan käyttää kirjallisuudesta haettuja arvoja, soveltuvin osin. (ERA 2d). Tässä vaiheessa kerätään myös olemassa olevat NOEC-, NOAEL-, LOAEL-, PNEC-, EC- ja LD-arvot valituille eliöille (Pellinen et al., 2007).

• Kohteen tai kohteiden (suojeltavien) ekologiset tiedot / todetut ekologiset muutokset
  • kasvillisuusluokitus, metsätyyppi,
  • vesialueiden luokittelu,
  • tärkeimmät eliöyhteisöt, eliöt, ym. ja miksi ne ovat tarkastelun kannalta tärkeitä,
  • alueen ekologinen nykytila (suotuisa/epäsuotuisa) ja suojeltavan alueen valintaperusteet
  • lähialueen maankäyttö ja suojelu-alueet ja niiden vaikutus tutkittavaan kohteeseen
  • meteorologinen tieto (lämpötila, sadanta, haihdunta).
• Yllä olevan tiedon perusteella hahmoteltu karttakuva, jonka avulla havainnollistetaan tärkeiden toimintojen, haitta-aineen ja suojeltavien ekosysteemien sijainnit kartalle.

4. Tunnistetaan mahdolliset huolta aiheuttavat haitta-aineet (CoPC Contaminants of Potential Concern). Mikäli kohteesta on saatavilla tietoa (esim. kohdetutkimukset, maaperäanalyysit), voidaan haitta-aineet arvioida luotettavammin kuin kirjallisuudesta saatavien viitteellisten tietojen perusteella. Ekologiseen riskinarviointiin soveltuvaa tietoa metallien osalta on saatavissa mm.

• Kansainvälisistä kemikaalikorteista
• OECD:n kemikaaliportaalista
• Kansainvälinen kemikaalitietokanta (IUCLD)

Haitta-aineiden tunnistamiseksi on syytä tarkastella aluksi kaikkia mahdollisesti alueella esiintyviä haitta-aineita ja karsia näistä vähemmän tärkeät pois. Alustavasti riskien tunnistus voidaan tehdä käyttämällä ekotoksisuuteen perustuvia viitearvoja, joiden alapuolelle jäävät pitoisuudet oletetaan haitattomiksi kohteen eliöille tai haitta-aineiden myrkyllisyyteen perustuen. Haitta-aineiden karsimisessa voidaan hyödyntää kunkin haitta-aineen toksisuuteen ja ympäristöpitoisuuteen perustuvaa pisteytysmenetelmää (Pellinen et al. 2007)

Ekologisessa riskin arvioinnissa on tärkeää pystyä tunnistamaan haitta-aineet, niiden mahdollinen biokertyvyys sekä rikastuminen ravintoketjussa. Vesiympäristössä aineen biokertyvyys on todennäköistä (EC 2003), jos sen ominaisuudet ovat mm. seuraavanlaisia:

• log Kow≥3 (oktanoli-vesijakaantumiskerroin). Kow korreloi maaperän orgaanisen hiilen kykyä pidättää haitallisia orgaanisia yhdisteitä), ei määritetä, jos haitta-aine on epäorgaaninen
• voimakkaasti adsorpoituva eli kiinnittyvä (esim. kiduksiin).
• tunnetusti eliöihin kertyvä
• erittäin hitaasti hajoava (puoliintumisaika > 12 tuntia)

5. Selvitetään joko olemassa olevan tiedon tai kirjallisuuden perusteella kohteessa esiintyvien haitta-aineiden käyttäytymistä, kulkeutumista ja muuntumista. Näihin vaikuttavat monet ympäristön fysikaaliset, geokemialliset ja mikrobiologiset prosessit. Se mikä prosessi vaikuttaa eniten, on riippuvainen haitta-aineiden ja maaperän ominaisuuksista. Mahdollisia prosesseja ovat:

• sorptio eli kiinnittyminen (tähän kuuluu sekä absorptio että adsorptio)
• huuhtoutuminen, suotautuminen
• hajoaminen (esim. rapautuminen)
• biohajoaminen
• laimeneminen
• advektio eli aineen kulkeutuminen passiivisesti veden mukana
• muutunta eli transformaatio
• leviäminen eli dispersio
• kulkeutuminen diffuusion kautta
• haihtuminen

Kunkin haitta-aineen todennäköisen muuntumisen ja kulkeutumisen tunnistaminen ympäristössä auttaa hahmottamaan ns. katkeamaton alistumisreitin tietystä ympäristön osasta kohde-eliöön (esim. maaperä-liero-päästäinen). Tunnettujen altistumisreittien avulla suunnitellaan kohdekohtainen käsitemalli sekä kohteessa tehtävät kenttätutkimukset.

6. Tunnistetaan, mitkä suojeltavan kohteen ekosysteemeistä tai niihin kuuluvista eliöistä/eliöryhmistä ovat mahdollisia arviointikohteita (RoPC).

• Arvioidaan onko ekologisille reseptoreille olemassa merkittävää haittaa tai huomattavaa mahdollisuutta merkittävään haittaan.
  • Merkittävä haitta on määritelty (Part 2A, Defra 2006) mille tahansa suojeltavalle kohteelle:
    • haitaksi, joka aiheuttaa palautumattoman tai muun huomattavan haitallisen muutoksen alueen eliöyhteisön tai ekosysteemin toiminnassa; tai
    • haitaksi, joka vaikuttaa yhteenkään alueen suojelunkohteena olevaan lajiin ja vaarantaa tämän populaation selviytymistä ja säilymistä kyseisellä alueella.
    • jos kysymyksessä on Euroopan alueella oleva suojelukohde (tai alue on ehdolla erityissuojelukohteeksi), niin haitaksi, joka on ristiriidassa alueen luonnonympäristöjen tai lajien suotuisia suojelutasoja vastaan.
  • Huomattava mahdollisuus merkittävään haittaan on määritelty seuraavasti:
    • merkittävä haitta on todennäköisempi kuin haitta-aineen altistumisreiteistä arvioitu vaikutus
    • merkittävän haitan esiintyminen on kohtalaisen todennäköistä, ja mikäli haitta ilmenisi, niin se aiheuttaisi suojeltavassa kohteessa (ekosysteemeille tai lajeille) vaurion, jonka kunnostaminen ei olisi enää toteutettavissa.

• Määritetään ekologiset reseptorit (merkittäville altistusreiteille), joiden tulisi sisältyä:
  • suojeltavan alueen ekosysteemien toimintaan
  • suojeltavan alueen erityisen kiinnostuksen kohteena oleviin lajeihin
  • tekijöihin, jotka vaikuttavat luonnonympäristöjen tai alueelle tyypillisten lajien suotuisaan suojelutasoon (koskee vain Euroopan alueen suojelualueita, ehdotettuja tai mahdollisia erityis-suojelualueita).

• Hahmotellaan ravintoverkkokaavio, , jonka avulla havainnollistetaan kohteen energiavirrat, erityisen kiinnostuksen kohteena olevien lajien sijainnit ravintoketjuissa ja mahdolliset vuorovaikutukset muiden eliöiden kanssa (esim. peto-saalis-suhteet). Ravintoverkkokaavio voidaan liittää käsitteelliseen malliin vaiheessa 8.
• Muita huomioon otettavia seikkoja tarkasteltaviin reseptoreihin liittyen ovat:
  • lajiherkkyystiedot haitta-aineille (esim. Tietyt tuholaistorjunta-aineet haurastuttavat lintujen munankuoria.)
  • suojelu-alueen käyttötarkoitus reseptoreille: voi olla osa laajempaa laidun tai reviirialuetta; satunnainen tai kausittainen käyttö esim. ravinnonhankinta
  • eliöt tai eläimet, jotka käyttävät aluetta vain osan elinajastaan.

7. Tunnistetaan mahdolliset altistumisreitit, joilla tarkoitetaan yhtä tai useampaa reittiä tai tapaa minkä välityksellä reseptori altistuu tai voi altistua haitta-aineelle tai olla sen vaikutuspiirissä.

Haitta-aineiden ja ekologisten reseptorien väliset altistumisreitit riippuvat monista eri tekijöistä ja voivat olla joko suoria, epäsuoria tai molempia. Esimerkkejä suorista altistumisreiteistä ovat:

• Maan selkärangattomat, sammakkoeläimet ja maakasvit, jotka ovat välittömässä yhteydessä maaperän kohonneille haitta-aineiden pitoisuuksille
• Nisäkkäät, linnut, sammakkoeläimet ja matelijat, jotka ravinnon mukana saavat haitta-ainetta korkeina pitoisuuksina
  • syömällä satunnaisesti maata/sedimenttiä (esim. käyttämällä ravinnoksi maan peittämiä kasvien juuria)
  • veden kautta
  • saaliseläinten kautta (etenkin biokertyvät kemikaalit)
• Vesiympäristön lajit (makrofyytit, plankton, selkärangattomat, sammakkoeläimet ja kalat), jotka ovat suorassa yhteydessä haitallisten aineiden korkeille pitoisuuksille pintavedessä tai sedimentissä
• Tiettyjen vesieläinten (esim. planktonia ja kaloja syövät eläimet) altistuminen saaliseläinten kautta haitallisten aineiden korkeille pitoisuuksille.
• Nisäkkäiden ja lintujen altistuminen ihon kautta (suora kosketus maahan tai sedimenttiin) huomioidaan lajeilla, joilla on tapana kaivautua tai sukia itseään. Ihon kautta altistuminen voi olla merkittävä altistumisreitti myös sammakkoeläimillä ja matelijoilla. Tätä altistumista arvioidaan usein ravintoketjumalleilla (altistumismalleilla) tekemällä olettamuksia satunnaisesta ravinnonotosta kirjallisuuden avulla.
• Hengityksen kautta tapahtuvaa nisäkkäiden ja lintujen altistumista tuulen mukanaan kuljettaman pölyn kautta tai höyryjä hengittämällä ei yleensä arvioida (lisätiedon tarve). Tuulen kuljettama pöly voi vaikuttaa satunnaiseen maan kautta tulevaan altistumiseen.

Esimerkkejä mahdollisista epäsuorista altistumisreiteistä ovat:

• Saaliseläinlajien häviäminen
• Pilaantumisen aiheuttamat muutokset ekosysteemissä, jotka johtavat lisääntyneeseen kilpailuun tai ei-toivottujen lajien tai tuholaislajien leviämiseen

8. Kohdekohtaisen käsitemallin luominen (KKM). Käsitemallin avulla hahmottamaan ja kuvataan kaikki mahdolliset haitta-aineeseen liittyvät kytkennät. Lisäksi varmistetaan, että myöhemmät tarkennetut paikkatutkimukset ovat tarkoituksenmukaisia ja kaikki mahdolliset haitta-ainekytkökset tulevat huomioiduksi ekologisen riskin arvioinnin myöhemmissä vaiheissa. Ohjeita käsitemallien rakentamiseen esim. BSI 2001 ja EA 2004a.

Tarkasteltava asia	Menettelytapa
Haitta-aineet	Kuvaa kirjallisuuteen ja julkaistuihin raportteihin perustuen kaikki saatavilla olevat asiat, jotka saattava kytkeytyä pilaantumiseen (maanalaiset polttoainesäiliöt, käsittelyalueet jne.) Yhdistä haitta-aineet niiden todennäköisiin ympäristöihin (esim. pilaantunut pohjavesi, maaperä, sedimentti, pintavesi, ilma) Liitä tarpeen mukaisesti muita paikallisesti merkittäviä päästölähteitä(asiaan kuulumattomatkin), jotka voivat vaikuttavat reseptoreihin
Haitta-aineen muuntumis- ja kulkeutumisreitit	Kuvaa prosessit, jotka vaikuttavat haitta-aineen muuntumiseen ja kulkeutumiseen (haitta-aineen leviäminen pohjaveteen, pidättyminen maaperään, mikrobiologinen hajoaminen, jne.)
Huolen aiheena olevat reseptorit	Esitä kaikki asiaankuuluvat ekologiset reseptorit Lisää yksinkertaistettu ravintoverkkokuvaus tai – kaavio kuvaten: reseptoreiden valintamenettelyä eliöiden välistä suhdetta ja mahdollisia epäsuoria vaikutuksia, jotka voivat hankaloittaa riskinarviointia. Esimerkiksi, ravintoketjukaavio voi osoittaa maaperän haitta-aineiden vaikuttavan sekä maaperähyönteisiin että hyönteissyöjäpiennisäkkäisiin (insektivorit). Mahdollinen epäsuoravaikutus voi olla haitta-aineen suora myrkyllisyys maaperäeläimiin ehdyttäen nisäkkään ravintolähteet. Kuvaa tarvittaessa tekijät, kuten eliöiden elinkaarivaiheet (esim. nuori, aikuinen, muna, kotelo, toukka), alueellinen ja ajallinen käyttäytyminen (kuten alueen vuodenaikainen käyttö)
Altistumisreitit	Kuvaile kaikki asiaankuuluvat suorat ja epäsuorat altistumisreitit Käytä apuna ravintoverkkokaaviota altistumisreittien tunnistamisessa
Mahdolliset kytkökset haitta-aineeseen	Määrittele, jos mahdollista, kaikki perustellusti huomioitavat katkeamattomat altistumisreitit haitta-ainelähteestä reseptoriin Perustele syyt tarkastelun ulkopuolelle jätetyille haitta-aineyhteyksille.

Käsitemallit liitetään kerrontaan, jossa on yksityiskohtaiset perustelut jokaiseen päätöksen tekoon (esim. lähteiden tunnistaminen ja huolenaiheena olevien haitta-aineiden, altistujien sekä altistumisreittien valinta). Käsitemalli voi olla:

• Kuva. Kaavamainen käsitemalli, jossa esitetään kuvan avulla altistumisreitit ja reseptorit. Kuvakäsitemallit sisältävät tavallisesti tekstiä tai nuolia esittämään haitta-aineyhteyksiä. Tämä tapa sopii hyvin viestitettäessä haitta-ainelähteistä, altistumisreiteistä, suurimmista muuntumis- ja kulkeutumisprosesseista ja ravintoketjuntasoista muille kuin asiantuntijoille.

• Laatikkodiagrammi. Tämä käsitemalli on vuokaavio-tyyppinen, mikä helpottaa haitta-ainelähteiden, altistumisreittien ja reseptoreiden välisten yhteyksien tarkempaa tarkastelua. Tämän tyyppinen malli sisältää mahdollisista haitta-aineyhteyksistä taulukkoyhteenvedon ja osoittaa, mitkä altistumisreiteistä ovat todennäköisempiä.

Vuokaaviokuva suomennettu julkaisusta EA, 2003

9. Tunnistetaan mahdolliset arviointi- ja mittausvasteet todettaessa, että vaiheissa 1-8 esitetyt ekologisiin reseptoreihin kohdistuvat haitta-aineyhteydet ovat mahdollisia. Määritetään tarkemmin suojeltavat kohteet ja kuinka niihin kohdistuvia vaikutuksia mitataan arviointi- ja mittausvasteiden avulla. Tämä on välttämätöntä riskinarvioinnin myöhemmissä vaiheissa. ARVIOINTIVASTE on selkeä ympäristön arvo, jota suojellaan. Se määritellään joko rakenteelliseksi (tietyn lajin populaatio) tai toiminnalliseksi (tietyn kasvupaikan tyypilliset prosessit) (Defra 2006). Arviointivasteita ovat mm.

• ekosysteemin toiminta
• erityisen kiinnostuksen kohteena olevat lajit
• suotuisa suojelutaso

Todellisuudessa arvioinninkohteeksi valituille lajeille voidaan harvoin tehdä kokeellisia määrityksiä, koska todennäköisesti lajit ovat uhanalaisia tai suojeltuja. ERA menettely käyttää sen vuoksi korvaavia mittauksia eli MITTAUSVASTEITA, jotka ovat ”mitattavissa olevia indikaattoreita ja liittyvät suoraan arviointivasteisiin, esim. emolinnun elinkykyiset jälkeläiset. Mittausvasteiden tulee, esimerkiksi:

• soveltua arviointivasteeseen. Jos käytetään biotestejä, testituloksen on oltava yhdistettävissä ekosysteemin toimintaan tai eliöihin, jotka ovat osa systeemiä
• kyetä mittaamaan, kuinka todennäköistä on, että haittaa esiintyy tai tulee esiintymään. Jos käytetään ekologisia selvityksiä, tuloksien tulisi olla verrattavissa joko aikaisempiin tietoihin tai samalla tavalla pilaantuneeseen alueeseen, jotta voidaan arvioida haitallisten muutosten suuruus ja laajuus.

Mittausvasteita käytettäessä tulee tiedostaa mitkä tekijät ja missä laajuudessa muodostavat haitallisia muutoksia käytetyissä mittausvasteissa. Esimerkiksi ainutlaatuisen alueen, tietyn harvinaisen lajin mittausvasteisiin liittyvät määritelmät saattavat olla vaativampia kuin alueelle kuulumattoman lajiston. Haitallinen muutos: ”Muutos eliöiden kasvussa, lisääntymisessä tai kuolleisuudessa, mikä vaarantaa ekosysteemin toimintaa, erityisen huomion kohteena olevaa paikallista lajistoa, tai suojelullisesti tärkeitä paikallisia luontokohteita tai siellä tyypillisesti esiintyvää lajistoa.” Mikäli huolenaiheena on ekosysteemin toiminta, haitallinen muutos viittaa huomattaviin biodiversiteetti- tai mikrobi/ravinnekiertomuutoksiin. Jos huomion kohteena on tietty laji, haitalliset muutokset näkyvät sen runsaudessa, levinneisyydessä, selviytymisessä ja kasvussa tai lisääntymisen onnistumisessa. Esimerkkejä mahdollisista reseptoreiden, arviointi – ja mittausvasteiden välisistä yhteyksistä toisiinsa (ERA2a; Defra 2006).

Pilaantuneen alueen reseptori	Reseptorin tärkeys	Arviointivaste	Mittausvaste, jota voidaan käyttää ERA vaiheessa 2
Alava nummi kasvupaikka	Kasvupaikkatyyppi on alueellisesti harvinainen ja tärkeä monipuoliselle nummilintu- ja hyönteisyhdyskunnille	Ekosysteemin toiminta	Ekologisilla selvityksillä määritetään suoraan kasvupaikan laajuus ja laatu. Tuloksia voidaan verrata aikaisempiin selvityksiin tai vertailualueeseen haitallisten muutosten tunnistamiseksi. Typen mineralisaatio -/ bait lamina- biotesti mittaamaan maaperän yleistä terveyttä ja toimintaa Kasvitoksisuustesti kuten taimen kehittyminen ja tai kasvin kasvu mittaamaan haitta-aineiden mahdollisia vaikutuksia kasveihin ja haitallisia vaikutuksia suojeltavien lajien kasvupaikkaan tai ravinnonsaantiin Lierojen ja hyppyhäntäisten biotestit mittaamaan mahdollisia haittavaikutuksia maaperän toimintaan ja tiettyjen lajien mahdolliseen saaliin saatavuuden vähenemiseen
Kanervatöpökatti (Metrioptera brachyptera)	Kansallisesti harvinainen	Suojeltavat lajit	Ekologisia selvityksiä, joilla mitataan yksilöiden määrää. Tuloksia voidaan verrata taustatasoihin tai vertailualueisiin Biotestit, jotka lueteltu yllä mittaa mahdollista haittaa epäsuorien vaikutuksien kautta kuten kasvupaikan koon tai laadun heikkenemisenä, tai ravinnonsaannin vähenemisenä Jos haitta-aine on biokertyvä, sen pitoisuus voi määrittää ravintolähteistä.
Kehrääjä (Caprimulgus europaeus)		Suojeltavat lajit	Ekologisessa selvityksessä määritetään yksilöiden tai jälkeläisten määrää per emolintu. Tuloksia voidaan verrata taustatietoihin tai verrokkialueisiin Biotestit (ks. yllä) mittaavat mahdollista haittaa epäsuorien vaikutuksien kautta kuten kasvupaikan koon tai laadun menetyksenä, tai ravinnonsaannin vähenemisenä Jos haitta-aine on biokertyvä, sen pitoisuus voidaan määrittää ravintolähteistä.

10. Tunnistetaan tärkeimmät puutteet ja epävarmuudet. Samalla havaitaan asiat ja alueet, joissa lisätietoa tarvitaan joko arviointiselvitykseen tai myöhemmissä kohdetutkimuksissa. Puutteiden ja epävarmuuksien tarkastelussa voidaan käyttää kerronnallista (tai taulukko) yhteenvetoa, joka sisältää:

• Haitta-aineiden laatuun tai muuntumis- ja kulkeutumisprosesseihin liittyvät epävarmuudet.
• Ekologisessa aineistossa esiintyvät puutteet.
• Mahdollisten altistumisreittien hahmottamiseen liittyvät puutteet haitta-ainelähteiden ja altistujien välillä.
• Olemassa olevan aineiston laadun arvioinnin sekä soveltuvuuden myöhempää riskinarviointia varten (esim. näytepaikat, analyyttiset määritysrajat jne.).
• Haitta-aineiden reitteihin liittyvän epävarmuuksien arvioinnin. Esimerkiksi reseptoreiden ravinnonottomalli, saalistaja-saalis yhteydet, biosaatavuus, jne.

Viitteet

Aiheeseen liittyviä julkaisuja tai sivuja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>

ERA-prosessin sivulle.