Partiolaisten toimintalinjat Pohjois-Savossa

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Historiaa

Useimmat Pohjois-Savon Partiolaisten (PoSaPan) lippukunnista ovat liittyneet Järvi-Suomen Partiolaisten (J-SP) jäseniksi, sen jälkeen, kun se perustettiin syksillä 2007. PoSaPaa ei silti ole haluttu purkaa, koska muutama lippukunta haluaa pitää sitä kotipiirinään J-SP:n sijasta. Monet J-SP:hen siirtyneet lippukunnat ovat pysyneet myös PoSaPa:n jäseninä, koska ne haluavat olla päättämässä piirin omaisuuden käyttämisestä. Tilanne on monella tavalla ongelmallinen, ja kevätkokouksessa 2008 oltiinkin yksimielisiä siitä, että PoSaPa:n omaisuus (piiritoimisto ja yksiö, arvo yhteensä n. 150000 €) ja nykyinen, pienentynyt toiminta pitää eriyttää.

Asiasta päättämään kutsuttiin piirin ylimääräinen kokous 14.9.2008 keskustelemaan piirihallituksen nimittämän työryhmän hahmottelemista toimintavaihtoehdoista. Mikään toimintalinja ei kuitenkaan saanut määräenemmistöä, joten nollavaihtoehto jäi voimaan.


Osallistu keskusteluun

Voit osallistua keskusteluun kirjoittamalla näille internet-sivuille (klikkaa sivun ylälaidasta keskustelu), lähettämällä sähköpostia, soittamalla tai lähettämällä postia piirinjohtaja Jouni Tuomistolle tai jollekulle piirihallituksen jäsenelle. Kaikki saamamme palaute kerätään tiivistettynä näille internet-sivuille. Älä enää käytä PoSaPan nettisivuilla olevaa keskustelualuetta, koska se ei ole aktiivisessa käytössä.


Rajaus

Mitkä ovat Pohjois-Savossa toimivien partiolaisten sellaiset mahdolliset toimintalinjat, jotka turvaavat sekä tasapainoisen partiotoiminnan koko alueella että PoSaPan omaisuuden säilymisen ja siitä syntyvän tuoton kanavoitumisen partiotoimintaan?


Taustaa

Koska muut toimintalinjat eivät ole saaneet riittävää kannatusta, nollavaihtoehto on voimassa. Koska suuri osa PoSaPa:n jäsenistä toimii J-SP:ssä, he pysyvät PoSaPa:ssa ainoastaan valvomassa hyvää omaisuuden hoitoa ja käyttöä. On epätodennäköistä, että päätösvaltaa annettaisiin niille muutamalle lippukunnille, jotka eivät ole J-SP:n jäseniä niin kauan kuin merkittävää omaisuutta on. Seurauksena on ollut PoSaPa:n keskittyminen omaisuuskysymyksiin eli on jouduttu sitä haluamatta toimintalinjaan "omaisuudenhoitoyhdistys".

Vaikka omaisuuden jakamisesitys tulisikin uudestaan äänestykseen, ei ole mielekästä tuudittautua sen läpimenoon; sen verran vankkoja olivat mielipiteet. Niinpä tärkein kysymys kuuluukin, miten PoSaPan toiminta järjestetään tilanteessa, jossa omaisuutta ei saada sieltä pois. Tässä on luonnosteltu toimintalinjaa, joka on näillä reunaehdoilla kaikkien tavoitteiden (ainakin ääneen lausuttujen sellaisten) mukainen.

Tavoitteena on, että tärkeimmät ääneen lausutut tavoitteet täyttyvät:

  • Pääosa piiristä saa toimia J-SP:ssä kuten haluavat, ja omaisuus hyödyttää heidän toimintaansa.
  • Ne, jotka eivät halua liittyä J-SP:hen, saavat jatkaa eristäytymistään ja saavat myös mahdollisuuden harjoittaa piiritoimintaa haluamassaan muodossa. Tämä on tosin mahdollista vain niin kauan, kuin SP pitää PoSaPaa partiopiirinä.
  • Ne, jotka pelkäävät omaisuuden häviävän J-SP:n hallinnassa, pääsevät nyt kahdesti vuodessa PoSaPan kokouksissa valvomaan, että omaisuus säilyy.
  • PoSaPa pääsee eroon valtakunnallisessa partiotoiminnassa kahden lautasen ongelmasta, joka on aiheuttanut aikamoista hämmästelyä.

Mitkä asiat vaikuttavat toimintalinjoihin

Pohjois-Savon Partiolaiset ry-n suoriutuminen.PNG

Sääntöjen mukaan PoSaPan tarkoitus on seuraava:

  • Piirin tarkoituksena on edistää partiotoimintaa ja partiokasvatusta.
  • Piirin tarkoituksena on edistää partiolaisten myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy myös yksilöiden valmiuksien kehittäminen siten, että he pystyvät luovasti toimimaan yhteiskunnassa.
  • Piiri pyrkii alueellaan toteuttamaan tarkoitustaan partiokasvatuksen muodoin, käyttäen partioihanteita ja ikäkausittain toteutettavaa partio-ohjelmaa. Partio-ohjelmaa toteutetaan johtajakoulutuksessa, kokouksissa, kursseilla, leireillä ja retkillä.


Partiopiirin tärkeimpinä ääneen lausuttuina tehtävinä ovat koulutus ja piiritoimiston ylläpito.

  • Piiritoimistolla tulee olla toimintaa tukeva työntekijä ja retkeilytarvikkeiden lainausta. PoSaPan omaisuus- tai toimintajärjestelyillä ei ole tähän asiaan juuri vaikutusta. Ainoastaan J-SP:llä (ja Kalakukkopartiolla) on mahdollisuus palkata työntekijä. PoSaPan omaisuudella voidaan varmistaa sopiva tila muttei työntekijää.
  • Toinen piirin olennainen tehtävä on koulutus. Omaisuuden avulla voidaan tukea koulutusta, mutta kriittinen resurssi ovat kouluttajat, ei raha.

Tulos (mitkä ovat mahdolliset toimintalinjat)

Toimintalinjat voidaan jakaa muutamaan päätyyppiin, joista sitten voi olla erilaisia versioita. (Katso termien määritelmät.) Tässä on enää esitelty ne kaksi, joita tällä hetkellä pidetään realistisina.

  1. Jatketaan pattitilannetta. Tämä on oletusarvo joka toteutuu nykyisessä voimatasapainossa, ellei läpimurtoa synny. Piirihallitus hoitaa omaisuutta ja pientä hallintoa. Tynkä-PoSaPan lippukunnat voivat tuottaa jotakin toimintaa, joka katsotaan piirin toiminnaksi. Mitään todellista tukea piiriltä ei kuitenkaan ole saatavissa. SP:n kielteinen kanta tällaiseen piiritoimintaan voi pakottaa muuttamaan toimintalinjaa.
    • Varmistetaan, että kaikilla pohjoissavolaisilla lippukunnilla säilyy päätösvalta PoSaPan asioihin. Tämä tapahtuu pitämällä jäsenmaksu muodollisena 0.1 eurona.
    • Varmistetaan, että omaisuus ja sen tuotto hyödyttää J-SP:ssä olevaa pohjoissavolaista piiritoimintaa. Tämä toteutetaan siten, että omaisuus luovutetaan J-SP:n käyttöön.
    • Piirihallitus keskittyy hoitamaan omaisuutta ja ylläpitämään tarvittavia suhteita, sopimuksia ja yhteistyösuunnitelmia J-SP:hen, muihin partio-organisaatioihin ja ulkopuolisiin.
    • Varmistetaan, että omaisuus ja sen tuotto hyödyttää ei-J-SP:läistä pohjoissavolaista piiritoimintaa.
      • PoSaPa säilyttää itsellään käyttöoikeuden piiritoimistoon ja kalustoon.
      • Piirin jäsenmaksu- ja valtionaputulot voidaan tarvittaessa käyttää tähän tarkoitukseen. Lippukuntien toimintaa ei kuitenkaan tueta; jos näin poikkeuksellisesti joskus tehdään, tuki kohdistetaan kaikkiin pohjoissavolaisiin lippukuntiin samalla tavalla.
  2. UUSI TOIMINTALINJAEHDOTUS: Perustetaan uusi omaisuudenhoitoyhdistys, joka on siis ry. eikä säätiö. Yhdistyksen hallinnointi on suoraviivaisempaa ja lippukuntien sananvalta on helpommin säilytettävissä. Säätiön osaltahan oltiin menossa itse itseään täydentävään hallitukseen.
    3 Yhdistys voi helposti jatkaa toimintaansa useita vuosia, mutta toisaalta se on mahdollista lakkauttaa jäsenten niin halutessa; säätiön lakkautus on hyvin vaikeaa. --Jouni 25. maaliskuuta 2009 kello 20.19 (EET)
    4 Yhdistys voi olla yleishyödyllinen myös ilman omaa varsinaista toimintaa, jos se tukee useita yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Näin varainhallintaan keskittyvä yhdistys on yleishyödyllinen, jos se tukee kaikkia pohjoissavolaisia lippukuntia. --Jouni 25. maaliskuuta 2009 kello 20.19 (EET)

Katso myös