Rikastushiekka-alueiden päästöt

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Vastuuhenkilö Päivi Kauppila ja Anna Tornivaara

Rikastushiekan varastoinnin päästöt

Rikastushiekan varastoinnista voi aiheutua päästöjä sekä ilmaan että vesiin.

Rikastushiekan varastoinnin päästöt ilmaan

Kysymys

Millaisia päästöjä ja kuinka paljon rikastushiekka-alueilta tulee ilmaan?

Vastaus ja perustelut

Rikastushiekka-alueilta voi aiheutua ilmaan mineraalipölypäästöjä sekä kaasumaisia päästöjä, joista voi aiheutua hajuhaittoja. Rikastushiekka läjitetään tavallisesti rikastushiekka-altaaseen prosessiveden kanssa lietteenä. Liete levitetään joko reikäputkimenetelmällä useista pisteistä rikastushiekka-altaan reunoilta tai purkamalla yhdestä pisteestä putkella. Molemmissa menetelmissä karkein aines jää lähelle purkupisteitä/-pistettä, ja hienompi aines kulkeutuu altaan keskiosiin. Toiminnan aikana altaan keskiosat ovat usein vedellä kyllästyneitä, mutta patojen läheiset reunaosat voivat päästä kuivamaan. Kuivumisen seurauksena reunaosat altistuvat pölyämiselle. Varsinaisen rikastushiekan ohella myös patopenkoista voi aiheutua pölyämistä, etenkin, jos patojen korotus on tehty rikastushiekasta. Työkoneiden liikkuminen patovalleilla olevilla teillä lisää penkkojen pölyämistä.

Pölypäästöjen koostumus riippuu rikastushiekan koostumuksesta. Metallimalmikaivoksilla rikastushiekat sisältävät tyypillisesti rikastusprosessin tehokkuudesta riippuen vaihtelevia määriä malmimineraaleja, esim. metallisulfideja tai -oksideja, jotka ovat ensisijaisia ympäristölle haitallisten metallien lähteitä mineraalipölyssä.

Kaasumaisia päästöjä voi aiheutua joko rikastuskemikaalien jäännöksistä rikastushiekassa tai rikastushiekassa tapahtuvien kemiallisten ja biologisten reaktioiden seurauksena. (vrt. "BEP" [1]).

Riippuvuudet

  • Rikastushiekan kosteus
  • Kuivillaan olevan rikastushiekan määrä (pinta-ala?) ja raekokojakauma
  • Käytettävät pölyntorjuntakeinot (esim. kalkkimaidon levitys; kasvillistaminen)
  • Rikastushiekan koostumus
  • Rikastushiekka-altaan rakenne ja korkeus, sijoittuminen maastoon
  • Patopenkkojen materiaali, korkeus ja kasvillistaminen
  • Ilmasto-olot (tuulen suunta ja voimakkuus, sadanta, lämpötila)
  • Rikastuskemikaalien jäämät ja koostumus rikastushiekassa
  • Kemialliset reaktiot rikastushiekassa
  • Työkoneiden liikkuminen rikastushiekka-alueella

Säteily ja radon

Kysymys

Voiko rikastushiekka-alueilta aiheutua radonpäästöjä ja säteilyä?

Vastaus ja perustelut

Radonpäästöt ja säteilyriski ovat mahdollisia uraania tuottavien kaivosten rikastushiekka-alueilta. Uraanimalmeista erotetaan uraani yleensä joko happo- tai emäsliuotuksella. Prosessissa suurin osa uraanin (U-238 ja U-235) hajoamissarjojen radioaktiivisista tytärnuklideista jää rikastusjäännökseen eli rikastushiekkaan. Uraanikaivostoiminnan rikastushiekkojen on arvioitu sisältävän noin 85 %:a alkuperäisen uraanimalmin radioaktiiviseuudesta. Uraanikaivosten rikastushiekat luokitellaan yleensä matala-aktiiviseksi radioaktiiviseksi jätteeksi (esim. Lottermoser 2007 [2]).

Riippuvuudet

Rikastushiekan varastoinnin päästöt vesiin

Kysymys

Millaisia päästöjä ja kuinka paljon rikastushiekka-alueilta tulee pinta- ja pohjavesiin?

Seikat joihin tulisi vastata
A. Kaivosvesien määrä ja syntyalueet (kuivana pitovedet; avolouhos/kaivotunnelit, jätealueen vedet, rakennetun alueen hulevedet)
B. Kaivosvesien koostumus ja laatu?
C. Voiko vedet laskea vesistöön ilman hoitotoimenpiteitä?
D. Täyttääkö kaivosvesi jäteveden raja-arvot/hyväksyttävän tason?
E. Muuttuuko kaivosalueen vesi happamaksi ja jos muuttuu, niin kuinka pitkällä aikajänteellä?

Vastaus

Vaikutuksia voidaan arvioida mineralogian selvittämisen, kenttätestien, laboratorioanalyysitulosten sekä mallinnusohjelmien avulla.

Samoin kuin sivukivikasojen, myös rikastushiekkakasojen ja -altaiden läjityksestä ja varastoinnista aiheutuu kuormitusta alueen pinta- ja pohjavesiin. Päästöjen suuruus riippuu monesta tekijästä, joista merkittävimpiä ovat rikastushiekan geologiset ja kemialliset ominaisuudet (etenkin sulfidimineraalien osuus), altaan rakenne, vesitalous sekä rapautumisvauhti eli aineksen alttius hapettumiselle. Päästöjä arvioinnin kannalta tärkeimpiä selvitettäviä ominaisuuksia ovat happoa tuottavien ja neutraloivien mineraalien suhteet sekä haitta-ainepitoisuudet (esim. metallit ja metalloidit), sillä happamuuden kasvun myötä myös useampien metallien haitallisuus ja liukoisuus kasvavat. Tällöin metallit esiintyvät liukoisemmassa ja kulkeutuvammassa kationi-muodossa, mikä johtaa helposti happamien ja metallipitoisten valuma- ja suotovesien muodostumiseen. Rikastushiekan mukana jätealueelle kulkeutuu myös rikastusprosessissa käytettyjen lisäaineiden jäämiä (esim. ksantaatteja tai syanidia), jotka voivat aiheuttaa lisäkuormitusta alueen vesiin.

Perustelut

Rapautumisherkkyyteen ja päästöjen laatuun vaikuttavat mm. kiven mineralogia, kemiallinen koostumus, sulfidimineraalien raemuoto, raekoko, ominaispinta-ala, happamuus, hapetus-pelkistysolot ja ilmasto-olosuhteet. Nämä ominaisuudet säätelevät alkuaineiden ja niiden yhdisteiden jakaumaa ja pitoisuutta, rapautumisen etenemistä sekä kulkeutumista ja pidättymistä. Rapautuminen voi käynnistyä heti läjityksen jälkeen, mutta vaikutus voi ilmaantua myös vasta pitkän ajan kuluessa edellä mainituista olosuhteista riippuen.

Sivukivikasat ovat suuremman raekokonsa takia heti ilman hapen vaikutuksen alaisena, kun taas rikastushiekka-altaat ovat läjitystekniikkansa takia alttiina hapettumiselle varsinaisesti vasta kuivuessaan. Rikastushiekka johdetaan rikastamolta yhdessä prosessiveden kanssa läjitysalueelle, ja jätealuetyypistä riippuen rikastushiekka jää joko osittain tai kokonaan vesipeiton alle. Jätealueen vesipitoisuus voi siis vaihdella vanhan kaivoksen lähes kuivista kasoista täysin vedellä kyllästyneisiin altaisiin. Rikastushiekka-alueen jälkihoidossa käytetään joko maa- tai vesipeittoa. Jätekasan vesipitoisuudella kuten myös hapen diffuusion etenemisen arvioimisella on merkittävä rooli selvitettäessä rikastushiekan rapautumisnopeutta. Happi voi kulkeutua rikastushiekoissa myös esimerkiksi sadeveteen liuenneena. Rikastushiekka-altailla happi etenee asteittaisesti patovallien tai kasan pinnan kautta. Esimerkiksi ruotsissa tehdyissä kokeissa rikastushiekka-altaan hapettumiskerros liikkui 2,8 cm vuodessa, samoin kun kuparin rikastumiskerroksen yläraja. Hapettumiskerroksen saavuttaessa pohjaveden, hapettuminen loppui lähes kokonaan [3]. Esimerkiksi rikkikiisun hapettuminen ja happaman kaivosvesivaluman (AMD) muodostuminen on pitkälti riippuvainen hapen saatavuudesta [4]. Reaktiossa syntyy ferrorautaa, joka voi hapettua edelleen ferriraudaksi. Erittäin alhaisessa pH-arvossa ferrirauta voi pysyä liukoisena ja toimia elektronin vastaanottajana rikkikiisun hapettumisreaktiossa. Neutraalissa tai korkeassa pH-arvossa ferrirauta saostuu eri rautahydrokseina. Happamuuden nousu lisää monien kahdenarvoisten metallien liukoisuutta ja esimerkiksi ferrorauta on kohtalaisen liikkuva alhaisesta pH:sta neutraaliin ja kulkeutuu sadeveden imeytymisen mukana rikastushiekan vedellä kyllästyneeseen kerrokseen ja lopulta vesistöön.

Kaavat!


Rikkikiisun hapettuminen lisääntyy mikrobitoiminnan vaikutuksesta, jolloin rapautumista kontrolloi pH ja mikrobikatalyysi. Eri sulfidien välillä on selviä eroja ja esimerkiksi rikkikiisu on usein pysyvämpi happamissa liuoksissa kuin mikrobiliuoksissa, mutta kuparikiisu ja sinkkivälke liukenivat selvästi happamissa abioottisissa olosuhteissa. Tutkimuksessa myös huomattiin, että kuparin ja sinkin liukeneminen ei tapahtunut samaan aikaan sulfaattikonsentraation nousun kanssa, vaan vapautuneet metallit olivat absorboituneet rikastushiekan mineraalien pinnoille [5]. Bioottisten olosuhteiden rapautumiskiihtyvyyteen vaikuttaa todennäköisesti laskeva pH ja bakteerien tuottaman ferriraudan määrä. Sulfidien hapettumisessa onkin monia luonnollisesti esiintyviä asidofiilisiä mikro-organismeja merkittävässä roolissa. Ferroraudan hapettamisessa ne pystyvät liuenneen hapen tilalla käyttämään ferrirautaa elektronin vastaanottajana myös alhaisissa pH-olosuhteissa. Bakteerit tuottavat toiminnassaan lämpöä, jonka johdosta rikastushiekka kasan lämpötila voi olla paljon luonnontilaista kasaa selvästi korkeampi. Suomen talven kylmillä pakkaskuukausilla on kuitenkin todennäköisesti hidastava vaikutusta bakteerien toimintakykyyn ja lukumäärään, tosin paksu lumipeite vaikuttaa tilanteeseen käänteisesti.

Päästöjen suuruutta arvioitaessa on huomioitava, että suuri osa sulfidien hapettumisessa vapautuneista metalleista pidättyy jätteeseen sekundäärimineraalisaostumina[6]. Osa ioneista on jo kasan sisällä vuorovaikutuksessa rapautumisliuosten kanssa saavuttaen kyllästyneisyysasteen, jonka seurauksena ne saostuvat sekundäärimineraaleiksi tai sopivien mineraalikiteiden pinnoille. Tästä syystä huokosveteen liuenneet alkuaineet eivät kulkeudu kokonaisuudessaan suotovesiin asti. Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että rikastushiekka-altaan suotovesien vuosittaiset metallipäästöt (Cu, Cd, Co, Ni, Zn) olivat ainoastaan 4 - 12 prosenttia määrästä, joka vuosittain vapautui hapettumisen ja rapautumisen seurauksena. Loput 88 - 96 prosenttia liuonneista ioneista olivat saostuneet rikastushiekka-kasaan [7][8]. Näin ollen tutkitun alkuaineen suhteellisen korkea osuus alemmissa kerroksissa voi olla seurausta saostumisesta, esim. kupari rikastuu sekundäärisesti hapettumiskerroksen alapuolelle, ja ainakin osaksi muodostaa kovelliinia (CuS) magneettikiisurakeiden yhteyteen [9]. Myös lyijyn ja sinkin on todettu adsorpoituvan mm. rikkikiisun pinnoille. Sekundäärimineraaleilla on myös suuri metallien adsorptiokapasiteetti, etenkin hapen läsnä ollessa. Sekundäärimineraalien saostuminen tapahtuu usein hapettuneen jätekerroksen alapintaan, hapettuneen ja hapettumattoman kerroksen raja-alueelle.

Jätekasan sekundäärimineraalien saostuminen on seurausta [10]:

  • Liuenneen kationin hapettumisesta ja/tai hydrolyysistä
  • Happamien suotovesien reaktiosta neutraloivien mineraalien tai alkalisten vesien kanssa
  • Happamien kaivosvesien sekoittumisesta neutraaleihin vesiin
  • Sulfidien hapettumisesta kosteassa ilmassa
  • Kaivosveden pitoisuuden kasvusta evaporaation johdosta


Alhaisen pH:n sulfidihapettumisvyöhykkeessä kationien adsorptio-alttius on pieni, kun taas happianionien alttius (esim. AsO4) on suurempi. Esimerkiksi nikkelin, alumiinin ja magnesiumin tiedetään korreloivan rauta(III)hydroksidin esiintymisen kanssa. Natriumin ja kaliumin vähäinen määrä hapettumisvyöhykkeen huokosvedessä ja runsaus raepinnalla voi puolestaan olla seurausta Na/K -pitoisesta jarosiitin saostumisesta. Kalsium puolestaan voi rikastua esim. rakeiden pinnalle sekundääriseksi kipsiksi ja pieni hiilen määrän kasvu rikastushiekan raepinnoilla hieman sulfidihapettumisvyöhykkeen alapuolella voi johtua yhdistelmästä, jossa akvaattinen karbonaatti adsorptoituu mikro-organismien orgaanisen hiilen seurauksena [11]. Adsorptiolla onkin suurin vaikutus rajoittaa metallien (Pb, Zn, Cd) pitoisuutta korkeammassa pH:ssa ei-hapettuneessa rikastushiekassa. Verkkosilikaatit, kuten kloriitti, talkki, smektiitti ja illiitti, adsorpoivat hyvin vapaita metalli-ioneja huokosvedestä[12].

Sekundäärimineraalit voidaan jaotella sulfaateiksi (jarosiitti, kipsi, melanteriitti), oksideiksi, hydroksideiksi (götiitti, ferrihydriitti, lepidokrosiitti), arsenaateiksi, karbonaateiksi, silikaateiksi ja puhtaiksi alkuaineiksi. Yleisin sekundäärinen mineraalityyppi on vesiliukoinen metallisulfaatti (kahdenarvoinen kationien kanssa) (Me2+SO4 • n H2O, jossa Me = Ca, Cu, Co, Fe, Mg, Mn, Ni, Zn ja n=1-7) [13]. Sulfidipitoisen rikastushiekkakasan hapettumisen etenemisen tunnusomaisia mineraalien muutoksia ja sekundäärimineraaleja [14]:

  • Selvästi hapettunut kerros: Jarosiitti, kipsi.
  • Hapettunut kerros: Götiitti, lepidokrosiitti, ferrihydriitti joitakin rikki- ja kuparikiisun jäämiä.
  • Heikosti hapettunut kerros: Markasiittia ja sulfaatteja rakeiden pinnoilla, progressiivinen korvaus götiitillä jne. Magneettikkiisu voimakkaasti muuttunutta ja sen ympärille on muodostunut rauta(III)hydroksidikehiä.
  • Hapettumaton kerros: Ei selviä merkkejä muutoksesta.


Hardpan/anturamaa/kovakuori voi muodostua hapettumisvyöhykkeeseen syvyydelle, jossa huokosvesi reagoi happamuutta neutraloivien karbonaattien kanssa. Huokosveden pH nousee nopeasti karbonaattien puskurointikyvyn ansiosta, jolloin rauta saostuu rautahydroksidiksi ja sementoi jätteen. Kalsiitin, kalkin tai magnesiitin lisäyksellä voidaan sitoa keinotekoisesti Hardpan-efektillä rikastushiekkaa kipsiksi, jarosiitiksi ja rautahydroksidiksi, jolloin kova saostumakerros estää alempia osia hapettumasta lisää sekä vähentää happamien kaivosvalumavesien muodostumista [15].

Samoin kuin vanhojen rikastushiekka-altaiden peittämisellä, myös Hardpan-efektin avulla pyritään:

  • estämään hapettuneen maan huokosveden pääsyn vedellä kyllästyneeseen osaan,
  • rajoittaa hapen pääsyä vedellä kyllästyneeseen osaan,
  • vähentää jätteen huokoisuutta ja
  • saostaa raskasmetallit ja metalloidit.

Saostumat vaikuttavat merkittävästi kaivosvesien laatuun sitoessaan haitallisia alkuaineita. Uudelleen kiteytyneiden mineraalien liukoisuus vaihtelee kuitenkin paljon, ja olosuhteiden muuttuessa myös sekundäärimineraalit ja kiteiden pinnoille adsorptiolla kiinnittyneet haitalliset metalli-ionit voivat liueta uudelleen ja kulkeutua ympäröivään luontoon. Hydrosulfaatin uudelleen veteen liukeneminen, jonka seurauksena ionit vapautuvat takaisin liuokseen voidaan kuvata kuvata kaavalla[16]:

Me2+SO4 • nH2O(s) ↔ Me2+(aq) + SO42-(aq) + n H2O(l)

Kationin+(aq) + anionin-(aq) + n H+(aq) + n H2O(l) ↔ sekundäärimineraali – n H2O(l)

Menetelmät

Metallien liukoisuuteen ja happaman kaivosvesivaluman (AMD) arviointiiin käytettäviä menetelmiä ja analyysejä:

  • Geologia (kentällä); mineralogia, kivilajit, muuttuminen ja rapautuminen, rakenne,
  • Mineralogia; mikroskooppi (pää- ja sivumineraalit), XRD, petrografia, SEM-MLA, sulfidimineraalit ja niiden muuttuminen, raekoko
  • Geokemia; kokokivianalyysi, XRF, happoliuotus + ICP-OES/MS
  • pH, karbonaattipitoisuus
  • Rikkianalysaattori (Leco); kokonaisrikki, sulfidinen rikki, sulfaattinen rikki, hapontuottopotentiaali (AP)
  • Karbonaattien määrä, neutralointipotentiaali(NP)
  • Staattinen testi; hapontuottopotentiaali (ABA, NAG, Sobek, NCV, pH)
  • TIC (Total Inorganic Carbon), TOC (Total Organic Carbon), DOC (Dissolved organic carbon)
  • Hydrogeologia; sademäärät, haihtuminen, virtaus, vesipitoisuus, veden kemia
  • Liukoisuustesti (lyhytaikaiset); (SPLP, TCLP, MEP, MWMP etc.), ravistelutesti, heikkohappouutot
  • Kineettiset testit (pitkäaikaiset); HCT (Humidity Cell Test), kolonnitestit,
  • Adsorption tutkiminen, Kd
  • Kenttäanalyysit; in situ –liotus (lysimetri), seinänpesu (wall washing stations)

Lisäksi arvioitaessa rikastushiekka-altaan veden laadun vaikutusta pohja- ja pintavesiin tulisi ottaa huomioon huokosveden laatu, suotovesipotentiaali (laatu ja määrä), huokosveden imeytymisen ja suotovesien sekoittumisen vaikutus pohja- ja pintaveden laatuun.


Laskuesimerkki 1.[17] : 

Metallin kokonaisreaktio-osuus (mg/vko).
Rikastushiekkakasan hapettuvaksi uskotun aineksen määrä kerrotaan hapettuvan pinnan prosenttimäärällä.
Saatu luku (kg) kerrotaan kosteuskammiotestistä saadun arvon kanssa (Me/kg/wk).
Saatu luku voidaan kertoa vielä virtaavan veden määrällä, jolloin saadaan metallin konsentraatio.
10 000 000 t/30 000 000 t uskotaan olevan hapettuneen
Kosteuskammiotestin tulos on 15 mg Cu/Kg/vko (HCR)
Veden virtaus 1 000 000 l/vko
10 % materiaalista on paljastunutta 
Kokonaisreaktiomäärä kaivoksen ainesosalle yksikössä mg/vko
= 10 000 000/10% = 1 000 000 t eli 1 000 000 000 kg * 15 mg Cu/kg/vko = 15 000 kg Cu /vko
15 000 000 000 mg/1 000 000 l/vko = 1 500 mg/l Cu/vko

Riippuvuudet

Useat eri tekijät vaikuttavat rikastushiekka-alueen päästömäärän ja päästöjen haitalllisuuteen.

Rikastushiekan koostumus
mineralogia, kemia, hapontuotto- ja neutralointiominaisuudet, haitallisten metallien esiintymismuoto, raekoostumus ja -koko
Rikastushiekka-altaan rakenne
koko, huokoisuus, pohjan tiiveys, patojen suotavuus
Läjitystekniikka
heterogeeninen mineraalipartikkeleiden jakautuminen; laji tai koko
Ympäröivät maaperä-, kallioperä- ja hydrogeologiset olot
pinta- ja pohjaveden läheisyys, ruhjeisuus, maaperän vedenjohtavuus
Paikalliset ilmasto-olot
sadanta, haihdunta, lumipeitteenpaksuus ja routa, pölyäminen
Rikastushiekan altistuminen ilmakehän hapelle ja vedelle
peittokerrokset; kuiva-/vesipeitto, kasvillisuus, veden imeytyminen, hapen diffuusio, vedellä kyllästyneisyys, vedenjohtavuus
Vesien keräysjärjestelmät ja puhdistus
vesienkäsittelylaitos, luonnontilainen kosteikko)
Rikastushiekka-altaan sijainti
Etäisyys asutuksista, maanviljelyalueesta
Kaivoja, vedenottamon tai luokitellun pohjavesialueen läheisyys


Edellä luetellut tekijät vaikuttavat rikastushiekan pH- ja hapetus-pelkistys-olosuhteisiin, aineiden ja yhdisteiden liukoisuuteen, puskurointikykyyn (neutralointi-/hapontuottokyky) sekä leviämiseen. Happaman kaivosvesivaluman (AMD) syntyä ja haitta-aineiden liukoisuutta voidaan tutkia eri menetelmien avulla (kts. menetelmäosio).

Viitteet

  1. ↑ Kauppila, P., Räisänen, M.L. & Myllyoja, S. (toim.) 2011. Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 29, 213 s.
  2. ↑ Lottermoser, B.G. 2007. Mine wastes. Characterization, Treatment, Environmental Impacts. Second Edition. Springer-Verlag Berlin Heidelberg. 304 s.
  3. ↑ Ljunberg, J. & Öhlander, B. 2001. The geochemical dynamics of oxidizing mine tailings at Laver, northern Sweden. Journal of Geochemical Exploration 74, 57-72
  4. ↑ Alpers, C.N. & Nordstrom, K.D. 1999. Geochemical modeling of water-rock interactions in mining environments. In: Plumlee, G.S. & Logsdon, M.J. (eds), The environmental geochemistry of mineral deposits, part A: processes, techniques and health issues, Reviews in Economic Geology vol 6A. Society of Economic Geologist Inc. 289-324
  5. ↑ Gleisner, M. & Herbert, R.B. Jr. 2002. Sulfide mineral oxidation in freshly processed tailings: batch experiments. Journal of Geichemical Exploration 76, 139-153
  6. ↑ Lottermoser, B.G. 2007. Mine wastes – Characterization, treatment, environmental impacts. Springer 2nd ed., 304 p.
  7. ↑ Holmström, H., Ljunberg, J., Ekström, M. & Ohlander, B. 1999. Secondary copper enrichment in tailings at the Laver mine, northern Sweden. Environmental Geology 38, 327-342
  8. ↑ , Ljunberg, J. & Öhlander, B. 2001. The geochemical dynamics of oxidizing mine tailings at Laver, northern Sweden. Journal of Geochemical Exploration 74, 57-72
  9. ↑ Ljunberg, J. & Öhlander, B. 2001. The geochemical dynamics of oxidizing mine tailings at Laver, northern Sweden. Journal of Geochemical Exploration 74, 57-72
  10. ↑ Müller, B., Axelsson, M.D. & Öhlander, B. 2002. Adsorption of trace elements on pyrite surfaces in sulfidic mine tailings from Kristineberg (Sweden) a few years after remediation. The Science of the Total Environment 298, 1–16)
  11. ↑ Blowes, D.W. & Jambor, J.L. 1990. The pore-water geochemistry and the mineralogy of the vadose zone of sulfide tailings, Waite Amulet, Quebec, Canada. Applied geochemistry 5, 327-346
  12. ↑ Lottermoser, B.G. 2007. Mine wastes – Characterization, treatment, environmental impacts. Springer 2nd ed., 304 p.
  13. ↑ Müller, B., Axelsson, M.D. & Öhlander, B. 2002. Adsorption of trace elements on pyrite surfaces in sulfidic mine tailings from Kristineberg (Sweden) a few years after remediation. The Science of the Total Environment 298, 1–16
  14. ↑ Blowes, D.W. & Jambor, J.L. 1990. The pore-water geochemistry and the mineralogy of the vadose zone of sulfide tailings, Waite Amulet, Quebec, Canada. Applied geochemistry 5, 327-346
  15. ↑ Lottermoser, B.G. 2007. Mine wastes – Characterization, treatment, environmental impacts. Springer 2nd ed., 304 p.
  16. ↑ Müller, B., Axelsson, M.D. & Öhlander, B. 2002. Adsorption of trace elements on pyrite surfaces in sulfidic mine tailings from Kristineberg (Sweden) a few years after remediation. The Science of the Total Environment 298, 1–16
  17. ↑ Price, W.A. 1997. DRAFT Guidelines and recommended methods for the prediction of metal leaching and acid rock drainage at mine sites in British Columbia.
Noudettu kohteesta http://opasnet.org/fi-opwiki/index.php?title=Rikastushiekka-alueiden_päästöt&oldid=20425